lauantaina, tammikuuta 28, 2012

Rukan reissu

Noniin nyt on sitten se Rukan reissu tehty ja oli kyllä hienoa :) hienoja maisemia ja muutenkin mukavan oloinen paikka, ihmiset siellä hieman erilaisia kuin täällä, mutta positiivisesti. Pakkasta oli siinä -20 asteen molemmin puolin mutta ei se tuntunut niin kauhean kylmältä, lunta oli jokapuolella todella paljon ja puutkaan ei näyttänyt puilta vaan joiltakin lumipatsailta, oli kyllä hienon näköistä.
Hiihtämässä kävimme kahtena eri päivänä, kumpanakin kertana noin 4-5 kilsan lenkit, lasketteleminen jäi tälläkertaa mutta ehkä ensikerralla sitten. :)
Porotkin jäi näkemättä vaikka niitä etsittiinkin pitkin metsäteitä ja porotilallakin käytiin mutta eipä vaan näkynyt poron poroa. :(
Olihan siellä sitten ihan ilta ohjelmaakin, kahtena eri päivänä kävimme katsomassa stand up komiikkaa :)
Ruka oli aika hiljainen paikka näin tammikuun lopulla että paljoakaan ihmisiä siellä ei ollut ja sai kyllä meidänkin mökkikylässä rauhassa olla, ei ollut naapureita, rinne näytti todella hiljaiselta ja ravintolat oli iltaisin aika tyhjiä,enpä silti itse olisi ehkä kaivannutkaan kauheasti ihmisiä ja hälinää, oli ihan hyvä näin. :)










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti